Juu, asiaa kai olisi ollut aiemminkin, tai ainakin tänne olisi voinut jotain rustata jo jokunen viikko sitten...Mutta kun ei muka ehdi. Ja toisaalta taas, mietin sitäkin, että tarviinko mä tätä blogia kumminkaan, kun tuntuu että toisaalta ei ole mitään kirjoittamisen/purkamisen arvoista. Mutta katsotaan nyt sitten.....

Joo, isi otti lapset sitten silloin taannoin luokseen. Ja ihan ok oli mennyt. Paitsi isää hiukka ahdistanut tilanne, kun oli tajunnut asian oikean laidan. Siis että mitä on menettänyt jne. Ohjelmaa täynnä oli kumminkin vkl ollut ja juu, lapset tosiaan olivat sitten kuitenkin sunnuntaihin asti. Ja ihan kiva niin. Sai hiukka hengähtää. Perjantaina käytiin siskon kanssa hiukka humpalla ja lauantaina istuttiin sitten siskolla, tai pihalla, pidettiin grillissä tulta ja kunhan höpistiin syntyjä syviä. Yöksi jäin sitten heille. Niin ja tosiaan käytiinhän me lauantaina sitten paikallisessa auto-tapahtumassa ja illalla kruisailemassa siskon kulkupelillä saman asian tiimoilta. Mukavaista meininkiä !!

Nyt sitten onkin lapset taas olleet ihan kotosalla, tosin isällään alkaa loma, tai ALKOI. Ja hiukka oli puhetta jos nuot menisivät sinne sitten muutamaksi päiväksi edes, tässä jossain vaiheessa.....Oishan se ihan kiva, jos isäkin velvollisuuttaan hoitais. Lapset näkisivät isäänsä ja minäkin saisin hiukka akkujani ladata. Kyllä se aikamoista on kumminkin olla neljän kersan kanssa 24/7. Sitä ei käy kieltäminen vaikka kuinka tykkäisinkin.

Tänään vietettiin muuten mukava päivä Visulahdessa, mukavassa seurassakin vielä. Kivaa oli, ei käy kieltäminen. Ja mahtavaa huomata, kun kaksilahkeinen jaksaa peuhata lasten kanssa nauttien siitä itsekin. =)) (Juu-u, tosiaan oli matkassa uusi tuttavuus.....) Aika outo juttu mulle, joskin positiivisessa mielessä. Ja lapsetkin tykkäsivät kuin hullu puurosta. Hihi. Nyt on ihan väsy-mäsy ja tyytyväinen olo. Ja nahkakin hiukka kärvähtänyt....

Niin, ja mullakin itse asiassa alkaa nyt kesäloma, vaikka olen lomalla oikeasti ollut jo kesäkuun alusta, mutta kun hiukan lastenhoidollisissa merkeissä mennyt viikot tähän saakka. 8 lasta päivisin "jaloissa pyörinyt", että huh huh, aikamoista melskettä ollut. Nyt jos hiukka sais sit tosiaan lomaillakin, ihan omien lasten kanssa, sekä itsekseenkin ja ja.... vaikka.....nii-in.....aivan.....(",) Aika näyttää mitä kaikkea kivaa....

Mutta nyt nukkumaan....Nati nati. <3